Olet täällä

19.9.19 / 13:03
Jasmine Jussila

Lasten lempileikkeihin kuuluu myyminen. Tuntuu kivalta, kun asiakas saa jotain itselleen mieluisaa ja raha vaihtaa omistajaa.

Moni lapsi on yllättävän supliikki myyjä. Lapset luovat tarpeen asiakkaalle ja olettavat heidän olevan automaattisesti jollain tasolla kiinnostuneita. Itsekin muistan olleeni innokas kirpputorimyyjä, myin naapureille haravointipalvelua ja auton tuulilasipesua, vähän vanhempana korvapuusteja. Tuntui uskomattomalta, kuinka helppoa rahan ansaitseminen oli.

11.9.19 / 13:03
Anna Kilponen

Ihmisystävällisyyttä työpaikoille

Työelämän muutos vaikuttaa työntekijöihin sekä kuormittavasti että rikastuttavasti. Maailma on nykyisin nopea ja sen muutostahti kiivas. Se on täynnä mahdollisuuksia, mutta vaatii enemmän kuin ennen. Tämä edellyttää sopeutumista ja työkäytäntöjen uudelleenorganisointia niin työnantajilta kuin työntekijöiltäkin.

4.9.19 / 10:23
Maria Sillanpää

Lisääntyvä huoli maapallon tulevaisuudesta on saanut ihmiset tekemään aiempaa vahvemmin ostopäätöksiä arvojensa pohjalta. Erityisesti nuoret ovat hyvin tietoisia valinnoistaan sekä kuluttajina että työntekijöinä.

28.8.19 / 15:35
Mauri Halonen

Liiketoimissaan onnistunut yrittäjä jakoi minulle menestyksensä salaisuudet!

Tapasin vuosia sitten yrittäjän, joka oli tehnyt kannattavaa liiketoimintaa 70-luvulta saakka. Liikevaihtoa oli 40 miljoonaa euroa ja vuosituloskin reilun miljoonan, henkilökuntaa noin 60. Pääsin tekemään hänen kanssaan yhteistyötä henkilöstön osaamisen kehittämisen parissa.

Monta kertaa keskustelimme liiketoiminnasta ja erilaisista tavoista harjoittaa jatkuvasti kannattavaa toimintaa. Rohkaistuneena kysyinkin häneltä suoraan, mikä on hänen menestymisensä salaisuus.

22.8.19 / 10:06
Timo Sorri

”Markkinoinnin ja myynnin peli toimii meillä täysin saumattomasti”, sanoi ei kukaan, ei koskaan, ei missään. Näin olen ainakin itse asiaa todistanut jo runsaat kymmenen vuotta.

14.8.19 / 10:56
Mikael Hugg

Sosiaalinen media on ihmeellinen paikka. Siellä voi tavata uusia ihmisiä, hankkia työntekijöitä, inspiroitua, fiilistellä ja … no, marista muiden toiminnasta.

Suomessa tuntuu olevan pinttynyt käsitys siitä, että ne, jotka jakavat iloa ja onnistumisia ovat naiiveja luusereita ja ne, jotka osaavat kritisoida kaikkea ja kaikkia, ovat (ainakin omasta mielestään) älykkäitä, ajattelevia olentoja.

Marinalle löytyy omat fooruminsa, mutta LinkedIniä ei kannata sellaisena pitää.

27.6.19 / 15:46
Juha Ahola

”Nyt mulla on uskomattoman hyvä tuote myynnissä, parempi kuin edellisessä firmassa!” ”Tää firma maksaa paremmin provikkaa kuin edellinen.” ”Innostun aina uusista haasteista…”

Myyntialalla työntekijöiden vaihtuvuus on keskimäärin suuri. Toki on ymmärrettävää, että esimerkiksi aika usein puhelinmyyntityötä tekee usein opiskelija tai joku sellainen, joka voi työskennellä tilapäisesti, satunnaisesti tai osa-aikaisesti ja tällöin työpaikka vaihtuu myöhemmin enemmän omia intressejä vastaavaksi.

11.6.19 / 17:29
Jasmine Jussila

Hallituksen tasa-arvokeskustelun lähtökohtana vaikuttaa olevan, että tietyn sukupuolen ja ikäluokan henkilö ajaa kaltaistensa etua. Suomen uuden hallituksen on sanottu olevan tasa-arvoisempi kuin koskaan. Naiset, sekä nuoret että kokeneemmat, tarttuivat innokkaina ministerisalkkuihin. 

Vain nuorten miesten edustusto on vajavainen. Siksi hallitusneuvottelijat saattavat harmitella, että SDP:n Antti Lindtman (synt. 1981) kieltäytyi pestistä perhesyihin vedoten. Ymmärrettävää, sillä hänellä on kotonaan taaperoikäinen lapsi. 

5.6.19 / 10:37
Heikki Luoma

Olen kuullut ja lukenut useasti, että myyjän on ensin myytävä itsensä voidakseen myydä sen, mitä oikeasti myy. Minusta se on aina tuntunut kummalliselta. Eikös se kauppatavara ole myytävä hyödyke, palvelu tai tuote eikä myyjä? On outoa, jos myyjä tyrkyttää itseään asiakkaalle (paitsi punaisten lyhtyjen alueilla).

Ehkäpä sinulla on ollut samansuuntaisia ajatuksia.

31.5.19 / 10:19
Petri Ylenius

Johtamisen tavat ovat viimeisten vuosikymmenten aikana muuttuneet. Vuonna 1947 Mikko Ivalo kirjoitti Henkilökohtainen työnjohto -teoksessa: ”Johtajan pitää olla ennen kaikkea jämerä ja ruumiinrakenteeltaan vankka. Esimiehenä hän hallitsee kaikki alaistensa työt näitä selvästi paremmin. Hän säilyttää isällisen arvovaltansa pitämällä tiukkaa kuria, puhumalla harvakseltaan ja hiljentämällä vastalauseet alkuunsa. Käskyläiset palkitsevat hyvän johtajan nöyryydellä ja tottelevaisuudella.”